Kuluttajan oikeus EU-tasoiseen valikoimaan
Alkon ulkopuolella tapahtuva vähittäiskauppamyynti on rajattu enintään 4,7 prosenttia (keskiolut) alkoholia sisältäviin tuotteisiin. Olutliiton vuonna 2010 julkistaman tutkimuksen mukaan Alko ei vastaa tämän vahvempien oluiden valikoimasta edes kohtuullisella laajuudella. Kuluttajien vaihtoehdot seurustelu-, nautinto-, tai ruokaolueksi ovat pysyneet hyvin pieninä. Euroopassa on tarjolla yli 10 000 olutta, joista suurin osa on keskiolutta vahvempia. Alko on ottanut vuosittaiseen valikoimaansa noin 250 olutta. Monessa myymälässä todellinen valikoima on vain kymmenesosa tästä.
Myös keskiolutta vahvempia oluita pitää olla tarjolla ruokakaupoissa.
Ratkaisuna shop in shop -kauppa
Yksi vaihtoehto kuluttajien osto-oikeuksien turvaamiseksi on niin sanottu shop in shop -myynti. Siinä Alko perustaa oluen ja viinien myyntipisteen esimerkiksi marketin sisälle. Näin keskiolutta vahvemmat tuotteet ja monipuolisempi valikoima olisivat paremmin pientenkin paikkakuntien kuluttajien saatavilla.
”Shop in shop” -toiminta on kannatettava ajatus.
Kuluttajan oikeus ostaa pienpanimoilta
Viinitilat saavat myydä viinejä suoraan kuluttajille. Pienpanimot
voivat myydä vain keskiolutta niin sanotun kioskiluvan turvin. Lupa edellyttää, että panimolla on myytävänä vaikkapa muutama tölkki hernekeittoa. Pienpanimoiden markkinaosuus on noin 1,5 prosenttia. Käsityönä tehdyt oluet ovat moninkertaisesti bulkkioluita kalliimpia. Näin ollen myyntirajoituksen perusteena käytetyt kansanterveydelliset syyt ovat vähintään ontuvia.
Kuluttajilla pitää olla oikeus ostaa kaikkia oluita suoraan pienpanimoilta.
Oikea ministeriö-missä asiantuntijuus
Sosiaali- ja terveysministeriö vaikeuttaa olueen liittyvillä päätöksillä elinkeinoelämää ja holhoaa kansalaisia. Oluen verotuksen pitää tukea kotimaista tuotantoa ja työllisyyttä. Näihin liittyvä paras osaaminen on tällä hetkellä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Olut- ja alkoholiasiat pitää siirtää työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen.
Kohtuukäyttäjien oikeudet
Suomalaisista alkoholin ongelmakäyttäjiä on 10 prosenttia. Raittiita on samoin 10
prosenttia. Tästä huolimatta keskustelua käydään vain näiden kahden ryhmän ehdoilla, jolloin 80 prosenttia suomalaisista jää pimentoon. Demokratiassa asiat toimivat yleensä mies ja ääni -periaatteella. Kansalaisilla on myös oikeuksia, ei pelkkiä ongelmia.
Alkoholipolitiikan perustaksi otettava kohtuukäyttäjien oikeudet.
Välitys ja sen valvonnan tehottomuus
Näkyvimmät ja pitkällä tähtäimellä vakavimmat ongelmat syntyvät alaikäisten käyttäessä alkoholia. Myynnin valvonnan tehottomuuden voi jokainen todeta viikonloppuisin lähes missä tahansa. Alaikäiselle alkoholin antaminen voidaan rinnastaa pahoinpitelyyn, sillä lapsen elimistö vaurioituu hyvin herkästi.
Alkoholin myyminen ja välittäminen alaikäisille on estettävä tehokkaammin.